Luonnon helmassa

Luonto- ja maisemakuvaus voi olla monta eriasiaa eri ihmisille. Onko se sitten sitä, että saadaan kauniita kuvia itselle ja muille nähtäväksi vaiko sitä, että mennään vesisateessa keskelle peltoa ja vain nauttia luonnon antamasta rauhasta. Kummin vain taikka toisinpäin luonto- ja maisema kuvaus voi olla kallis mutta aikansa arvoinen harrastus josta kerron nyt vähän enemmälti.

Kuva: Vivian Hautamäki

Mitä luonto- ja maisemakuvaus oikeastaan on?

Luontokuvauksen ja maisemakuvauksen ero on pieni, mutta huomattava. Luontokuvauksessa kuvataan luonnon yksilöitä joihin ihmiset eivät ole koskeneet, sanotaan esimerkiksi vaikkapa susi, sen luonnollisessa ympäristössä, tällöin kuva on luontokuva. Maisemakuvauksessa taas keskitymme juuri kuvaajan ympärillä olevaan maastoon ja sen yleiskuvaan keskittymättä sen enempää yksityiskohtiin, mutta kumpikin tapahtuu luonnossa kaukana isoista kaupungeista ja metelistä

kuva: Vivian Hautamäki

Voiko kuka tahansa kuvata?

Ei muuta kuin kamera käteen ja menoksi. Luonto- ja maisemakuvaus ei katso kuka sitä kuvaa. Puhelin on nykypäivinä niinkin edistynyt, että se riittää aloitteleville kuvaajille. Kun tutustuu enemmälti puhelimen kameran asetuksiin voi saada kuvia jotka yltävät jopa järjestelmäkameran kuvien tasolle.

Jos innostus kasvaa ja halu parantaa kuvien laatua, on olemassa järjestelmäkameroita eri merkeiltä esim. Canon, Nikon, Olympus, Sony jne. Ihan oman maun mukaan, sitten taas on objektiivejä, jotka eniten vaikuttavat kuvan laatuun. On lähiputkea, kaukoputkea, muotokuviin ja maisemakuviin sopivia objektiiveja, eivätkä ne siihen lopu. Ensimmäinen järkkäri on järkevin ostaa oman budjetin ja pääkuvauskohteen mukaan. Kokosin tähän pienen listan tuleville luonto- ja maisema kuvaajille tarvikkeista, joita kannattaa ajan kanssa hankkia.

  • Teleobjekti – Teleobjekti on kuvia varten joita otetaan kauempaa, ajatellaan että olet pellon päässä ja toisessa päässä näet peuran, et halua mennä lähemmäs, ettei se säikähdä, tässä teleobjekti on apuna sillä se saa pellon toisesta päästä hyvän laatuisen ja tarkan kuvan.
  • Kiikarit – kiikarit on vakio varuste, näin bongaat eläimesi paremmin ja helpommin kuin pelkällä kameralla
  • Kamerajalusta – Kamerajalusta vakauttaa kamerasi paremmin kuin kätesi, ja hämärässä otetut kuvat tykkäävät tärähdellä pitkän valotusajan vuoksi.
  • Vara-akkuja – Luonnossa saatetaan viettää pitkäkin aika, jolloin akku saattaa loppua kesken, vara-akut estävät virran loppumisen kaiken kesken.
kuva: Vivian Hautamäki
Kuva: Vivian Hautamäki

Haluan tutustua muihinkin valokuvaajiin!

Monet hakevat inspiraatiota, motivaatiota ja apua muiden valokuvaajien kuvista, tarinoista ja vinkeistä. Suomalainen maailmalla tuttu Konsta Punkka on erittäin taitava itseoppinut luontokuvaaja joka jakaa sosiaalisessa mediassa omia vinkkejään muille.

Hannu Juhana Hautala on myös tunnettu luontokuvaaja suomessa. Hautala oli suomen ensimmäinen ammattimainen luontokuvaaja ja toimii myös kirjailijana.

Toivon teille mahtavia kuvaus hetkiä luonnon helmassa! Jätin alemmas hieman linkkejä joita tutkia.

Kuvat: Vivian Hautamäki


by

Tags: